Personal Site

Kalapipo

Kuva tulossa pian

Kuva tulossa pian

Pipo neulotaan kahdella langalla yht'aikaa. Valitse kaksi samanpaksuista ja eriväristä lankaa. Itse käytin muistaakseni Dropsin alpakkalankaa 40 cm:n pyöröpuikolla kokoa 3,5. Liian paksua lankaa ei kannata valita, sillä piposta tulee ohuellakin langalla melko paksu. Lopun kavennuksia helpottaa sukkapuikkojen käyttö. Ohjeessa käytän väreistä nimityksiä "väri 1" ja "väri 2", 1 on neuleen ulkopuolella oleva väri ja 2 neuleen sisäpuolen väri. Kuvissa olen käyttänyt paksumpaa lankaa ja puikkoja, jotta kuvat olisiva havainnollisempia.

Aloita luomalla 90 silmukkaa molemmilla langoilla yht'aikaa. Luomisen jälkeen puikolla on siis 180 silmukkaa: 90 silmukkaa värillä 1 ja 90 silmukkaa värillä 2. Jaa nämä puikolle siten, että joka toinen silmukka on väriä 1 ja joka toinen väriä 2. Pipo neulotaan suljettuna neuleena pyöröpuikolla. Kannattaa varoa tekemästä kovin löysää neuletta, sillä silmukoiden tuplalukumäärä puikolla tekee neuleesta jo tavallista löysempää. Jos minun ohjeeni ovat turhan epäselvät tai monimutkaiset, lisää ohjeita löydät googlettamalla sanan "onteloneule". Oikeasti tämä on aika yksinkertaista.

Kuva neulomisesta

Sileä neule: Värin 1 silmukat neulotaan oikein ja värin 2 silmukat nurin. Oikein neulottaessa värin 2 lanka kulkee takana ja nurin neulottaessa värin 1 lanka kulkee silmukan edessä. Näin molemmat langat kulkevat neulepintojen välissä ja neule näyttää kummaltakin puolelta sileältä oikealta neuleelta. Kuvissa on esitetty silmukat järjestettynä luomisen jälkeen, päällyspuolen oikea silmukka ja sisäpuolen nurja silmukka.

Joustinneule: Joustinneuleessa joka toinen värin 1 silmukka neulotaan oikein ja joka toinen nurin, samoin värillä 2. Ulkoapäin molemmat puolet näyttävät siis "1 o, 1 n" -joustinneuleelta. *Ensimmäinen silmukka (väri 1) neulotaan oikein kuljettaen värin 2 lankaa takana. Toinen silmukka (väri 2) neulotaan nurin kuljettaen värin 1 lankaa edessä. Kolmas silmukka (väri 1) neulotaan nurin kuljettaen värin 2 lankaa takana ja neljäs silmukka (väri 2) neulotaan oikein kuljettaen värin 1 lankaa edessä.* Toista *-* koko kerroksen ajan.

Kuvio: Kalakuvio neulotaan sileään neuleeseen siten, että vaihdetaan värin 1 ja värin 2 lankojen paikkoja. Kun päälle halutaankin väriä 2 värin 1 sijaan, neulotaan silmukat siten, että etupuolen silmukka neulotaan oikein värillä 2 (värin 1 lanka kulkee silmukan takana) ja takapuolen silmukka neulotaan nurin värillä 1 (värin 2 lanka kulkee silmukan edessä). Alla on ruskea-oranssissa pipossa käyttämäni kalakuvio, halutessasi voit suunnitella myös oman kuvion.

Kuva kalakuviosta

Luotuasi silmukat neulo 2 cm joustinneuletta ja aloita tämän jälkeen sileä neule. Neulo sileää neuletta 13 cm tehden haluamiisi kohtiin kalakuvion (tai jonkun muun itse keksimäsi kuvion). Ruskea-oranssiin pipoon olen tehnyt ensin 6 kalaa n. 2 cm:n päähän joustinneuleesta tasavälein ja uudelleen 6 kalaa n. 3 cm:n päähän edellisistä kaloista. Vihreä-siniseen pipoon tein vain yhden kalan keskelle eteen. Vihreä-sinisessä pipossa neule on erilaista: olen tehnyt koko matkan ajan vuorotellen 10 s joustinneuletta ja 20 s sileää. Tuossa oli melko vaikea pysyä mukana ja pipo on täynnä virheitä. Vihreä-sininen pipo on myös hieman korkeampi kuin ruskea-oranssi.

Kavennukset: Neulottuasi 13 cm sileää aloita kavennukset. Tässä kohtaa neulomista helpottaa, jos sisäpuolen silmukat (väri 2) ottaa apulangalle ja neuloo molemmat puolet erikseen. Jos päätät neuloa molemmat puolet yht'aikaa, täytyy kavennuksen kohdalla järjestellä kavennettavat silmukat uudelleen siten, että ensin tulee 2 silmukkaa väriä 1 ja sen jälkeen 2 silmukkaa väriä 2. Jossain vaiheessa pipo on liian pieni pyöröpuikolla neulottavaksi ja kannattaa vaihtaa sukkapuikkoihin. Aluksi kavennetaan yhden kerroksen ajan *2 oikein yhteen (värin 1 silmukoita), 2 nurin yhteen (värin 2 silmukoita), 16 s sileää neuletta*, toista *-* vielä 8 kertaa. Jos olet siirtänyt sisäpuolen silmukat apulangalle tee näin: *2 o yhteen, 8 o*, toista *-* vielä 8 kertaa. Tämän jälkeen silmukoita on jäljellä 81 kpl. Neulo 12 kerrosta sileää neuletta ja tee toinen kavennuskerros vähentäen välisilmukoiden määrää: *2 o yhteen (värin 1 silmukoita), 2 n yhteen (värin 2 silmukoita), 14 s sileää neuletta*, toista *-* vielä 8 kertaa (tai apulankaa käytettäessä: *2 o yhteen, 7 o*, toista *-* vielä 8 kertaa). Tämän jälkeen silmukoita on jäljellä 72 kpl.

Neulo 3 kerrosta sileää ja kavenna seuraavalla kerroksella koko kerroksen ajan *2 o yhteen (värin 1 silmukoita), 2 n yhteen (värin 2 silmukoita)* tai apulangan kanssa 2 o yhteen koko kerroksen ajan. Tämän jälkeen silmukoista on enää puolet jäljellä eli 36. Neulo 3 kerrosta sileää neuletta ja kavenna seuraavalla kerroksella samoin kuin edellinenkin kavennus, eli puolet silmukoista kaventuu taas ja jäljellä on 18 s. Neulo vielä 3 kerrosta sileää neuletta, katkaise lanka/langat ja vedä kaikkien silmukoiden läpi 2 kertaa, jolloin pipon pysyy ylhäältä napakasti kiinni.

Jos et käyttänyt apulankaa, pipo on päättelyä vaille valmis. Jos taas sisäpuolen silmukat ovat apulangalla, ota ne sieltä puikoille ja neulo sisäpuoli. Jos osaat neuloa näppärästi myös vasemmalta oikealle, voit neuloa sisäpuolen samoin kuin ulkopuolenkin. Ainakaan minulta se ei onnistu, joten sisäpuoli neulotaan nurjilla silmukoilla tehden kavennukset nurin yhteen. Ei ole väliä tuleeko kavennus samaan kohtaan kuin ulkopuolellakin, koska sitä ei lopullisessa työssä huomaa. Sen sijaan on tärkeää tehdä sama määrä kavennuksia tasavälein samoilla kerroksilla kuin ulkopuolessakin. Kavennukset ovat siis: *2 n yhteen, 8 n*, toista *-* vielä 8 kertaa, neulo 12 kerrosta nurjaa, *2 n yhteen, 7 n*, toista *-* vielä 8 kertaa, neulo 3 krs nurjaa, kavenna koko kerroksen ajan 2 n yhteen, neulo 3 krs nurjaa, kavenna koko kerroksen ajan 2 n yhteen, neulo 3 krs nurjaa. Vedä lopuksi lanka silmukoiden läpi kerran, jätä pipon laki vielä löysästi auki, jolloin voit päätellä ainakin värin 1 langanpätkän pipon sisään piiloon. Kiristä värin 2 silmukat yhteen pipon laelta ja vedä lanka silmukoiden läpi vielä toisen kerran. Päättele lopuksi langanpäät.

Kysyttävää/virheitä? Lähetä viesti osoitteeseen elina (a) ellimelli.net tai anna palautetta vieraskirjan kautta!

Viimeksi päivitetty: 15.09.2009